Kpanlogo Yede matkamessuilla 2018

Francis Oyeyiola ja kulttuuri- ja matkaministeri Hon. Catherine Afeku

Matkamessut eli matkailualan suurin matkailualan messutapahtuma järjestetään jälleen kerran Suomen Helsingin Messukeskuksessa. Vuonna 2018 matkamessut järjestetään tammikuussa 18.-21.1.2018 ja messuilla esittäytyy satoja eri matkanjärjestäjiä, matkailualan palveluyrityksiä sekä matkakohteita. Tänä vuonna Kpanlogo Yede -yhteisöllä on ensimmäistä kertaa ainutlaatuinen tilaisuus osallistua tapahtumaan ja tilaisuus järjestetään yhteistyössä Ghanan kulttuuri- ja matkailuministerin kanssa, Hon. Catherine Afeku. Yhteisö matkusti Ghanaan marraskuussa 2017 solimiakseen uusia kansainvälisiä yhtiökumppanuuksia ja liiketoimia ja heidän yllätykseen he pääsivät tutustumaan myös Catherine Afekuun suuressa ministeriöiden konferenssitilaisuudessa, johon kokoontui myös muita lukuisia eri ministeriöitä eri lautakunnista. Afekun kanssa muodostuneesta onnistuneesta ja tulevasta yhteistyökumppanuudesta johtuen Kpanlogo Yede pääsee ensi kertaa esiintymään Helsingin matkakeskuksessa 20.1.2018 heidän omalla värikkäällä ohjelmallaan, jossa he perinteiseen tuttuun tyyliin tuovat paikalle sekoituksen sekä afrikkalaista että suomalaista tanssivivahdetta ja mukaansatempaavaa rytmiä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *